Tekstin koko

Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa

Tiedotteet

15.12.2011 9.57

Pulinapajassa parannettiin koulujen hyvinvointia

Mielenterveysseuran 5-vuotinen Pulinapaja-hanke onnistui parantamaan koulujen työskentelyilmapiiriä ja vahvistamaan nuorten elämänhallintataitoja. Pulinapaja-hankkeessa on ensimmäistä kertaa Suomessa kehitetty ehkäisevää mielenterveystyötä koulumaailmassa. Hanke toteutettiin Lahdessa, Mikkelissä, Oulussa ja Säkylässä.

Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan Pulinapaja-hanke on ollut hyödyllinen ja tarpeellinen, koska koulujen mielenterveystyötä ei ole meillä aiemmin kehitetty, vaikka maailmalla kehittämistä on tehty paljonkin. Rimpelä korostaa, että koulussa olisi tarvetta juuri mielenterveyttä vahvistaville toimille, pelkän ongelmalähtöisen auttamisen sijaan.

Pulinapaja-hankkeessa Mielenterveysseuran paikalliset kriisikeskukset jalkautuivat nuorten pariin kouluihin. Näin syntyi matalan kynnyksen paikkoja, jossa nuoret pystyivät puhumaan oman elämänsä tärkeistä asioista. Koulumaailman ulkopuolisena henkilönä Mielenterveysseuran työntekijä otettiin kouluissa hyvin vastaan. Hankkeen projektipäällikkö Kirsi Luomanperä kertoo, että nuorilla on tarve luotettaviin aikuiskontakteihin, joita Pulinapaja heille tarjosi.

Pulinapaja mahdollistaa puuttumisen arkoihin asioihin

Hankkeen aikana kriisikeskus ja koulu etsivät itse sopivimmat tavat työstää koulussa ilmeneviä vaikeuksia. Työskentelyilmapiiri parani selvästi luokissa, joissa hankkeen aikana työskenneltiin pidempään. Esimerkiksi kiusaaminen väheni tai saattoi loppua kokonaan. Hanke tarjosi tukea ja keskustelukumppanin myös opettajille.

– Yksi hankkeen tärkeä oppi onkin, että kouluissa on sekä sijaa että tarvetta myös osaaville kolmannen sektorin toimijoille. On tärkeää, että kouluihin saataisiin enemmän opetustyön ulkopuolisia aikuisia, jolloin opettajille jää enemmän aikaa keskittyä tärkeimpään tehtäväänsä - opettamiseen, kertoo Luomanperä.

Suomen Mielenterveysseuran koordinoima 5-vuotinen Pulinapaja-hanke päättyy vuonna 2011.

Lisätietoja
Kirsi Luomanperä
Nuorten ehkäisevän kriisityön hankkeen valtakunnallinen koordinointi
gsm. 040 534 5600, etunimi.sukunimi@mielenterveysseura.fi


Palaa otsikoihin



Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä